Tioman takana, Nepali edessa

Tioman-saarella kului aikaa neljan paivan verran. Saari itsessaan oli ihan miellyttava paikka, meidan ranta oli melko idyllinen, paikoitellen tuntui jopa kuin olisi Ahvenanmaalle kayskennellyt. Samantyylisia rakennuksia ja maisemaakin jossainmaarin. :)
Tosin semmosia liskoja siella kylla livisteli, mita ei ihan hevin Ahvenanmaalle voisi kuvitella. Kovasti sisiliskon nakoisia, mutta SUURIA. Ja kovin lahietaisyydelle niita ei tahtonut. Vaikka eipa ne taida kovin vaarallisia olla, mutta johonkin se elainrakkauskin loppuu.. :D

Meilla tosin meinasi aika kayda pitkaksi..meidan rantakaistele tuli kaveltya aika monta kertaa paasta paahan. Virikkeita ei ollut ihan hirveasti..tosin snorklausretkille olisi paassyt, mutta jotenkin ei sitten jaksanut niistakaan innostua. Paivat kului lahinna rannalle maatessa ja miettiessa etta miten saisi ajan kulumaan. Ehka asiaan vaikutti sekin, etta oltiin juuri jatetty Indonesia ja tutut ihmiset siella taakse, ja toisaalta taas edessa Nepali ja tutut ihmiset siella. Tietaa etta tama noin viikko Malesiassa on vain "pakollinen" valivaihe, niin ei hirveasti ole puhtia ja virtaa suunnitella mitaan erikoisempaa.

Yhtena paivana kaveltiin viereiselle, hieman isommalle biitsille, ja siella oli elamaa jo ihan eri tavalla. Lentokenttakin loytyi. Tosin kentta oli semmoinen, etta ei ihan ensimmaisena houkuttaisi olle koneen kyydissa joka sinne laskeutuu. Kiitorata (tasan yksi kpl) oli osapuilleen 500m pitka, ja paattyi vuorenseinamaan. Siina saa lentaja olla tarkkana ettei lopu asfaltti kesken! :) Ja sinne todella tulee ihan reittilentoja paivittain. Oli se hurjan nakoista.
Yritettiinpa muuten toisenkin puolen biitsille lahtea tutustumisretkelle. Tiedettiin etta jonkunmoista viidakkopolkua on luvassa, mutta koska toisellekin puolelle se oli niin helppokulkuista ja pikku patka, niin eikohan me siitakin selvittaisi. Taytyy sanoa, etta kovin hyvin ei varustauduttu kylla matkaan..
Saavuttiin sitten viidakon reunalle mista aukeni poluntapainen kohti viidakon syovereita. Urheina lahdettiin etenemaan. Polku oli kapea ja kivikkoinen, ja viidakkokasvit raaviskeli saaria (paljaita!) ja Maaritin mielesta ne oli taynna hamahakkeja ja muita ottiaisia. Valilla oli sen verran jyrkempia kohtia etta avuksi oli viritelty koysia mita pitkin sitten hinauduttiin eteen-, tai oikeastaan ylospain. :) Me siina sitten tuumaamaan etta kylla nyt on tytot lahteneet liian hepposissa kamppeissa moiselle retkelle. Varvassandaalit ei ole ihan paras kenkavaihtoehto viidakkoon. :) Luovutettiin ja palattiin noyrana takaisin. Vakaa aikomus oli lahtea uudelle yritykselle, pitkin housuin ja lenkkarein varustettuna. Vaan kuulimme sitten naapurin pojilta (suomalaisilta), jotka olivat samaa reittia lahteneet, kuinka siella metriset liskot kulki jaloissa, eika se kuulemma ollut lainkaan niin helppo ja nopea reissu kuin olisi pitanyt. Siina parin nielaisun jalkeen yksissa tuumin paatimme, etta juuri Nyt meista ei ole moisen reissun tekijoiksi. Vahintaakin olisi pitanyt olla muutama liskonkarkottaja mukana. :D

Toinen asia mista ei niin valitetty (etenkaan Maarit), oli muiden turistien paljous! Ja, kaikella isanmaanrakkaudella, siella oli myos suomalaisia aivan liikaa. Enemman kuin missaan muualla tahan mennessa. Etenkin saaren kokoon nahden. Jotenkin sita kaipaa semmosta paikkaa missa on paikallisia ja nakee paikallista elamaa, kuin etta joka mutkassa tulee vastaan svenssonia tai aussia tai finskia. :)

Vaan nyt on Tioman taakse jaanytta elamaa, ja olemme taas Mersingissa. Kaupungissa josta lahti lautta tuonne saarelle.
Taalla vietamme ensi yon ja huomena on edessa 5h bussimatka takaisin Kuala Lumpuriin. KL:ssa tarkoitus kiireen vilkkaa loytaa matkatoimisto josta toivottavasti saisimme vihdoinkin ostettua lentoliput Nepaliin. Torstaina olisi toive paasta, katsotaan kuinka kay. Kovasti jo polttelisi, lippujen saamisen epavarmuus rasittaa, mutta eikohan sekin selvia.
Toivoaksemme Nepalista palaamme kanaville seuraavan kerran!
.