Nepali jai taakse ja Intiassa jalleen :)

Kuinka taa aika rientaakaan niin nopeeta. Taas on paivittamiset jaany, ku taalla ei naa netit aina toimi niin taydellisesti. Joko on sahkot poikki tai muuten vaan netti tokkii ja nyt ku meilla on naita vierailevia tahtia taalla, ni ei oo oikeen ennattanukkaan. :)

Nepalin lakkoilusta on varmaan suomessakin lehdet kirjotelleet ja todentotta moni suunnitelma mennyt sen takia moneen kertaan uusiks. Lakko kesti taalla kuitenkin lahes viikon ja alkoikin jo lopulta pikkusen kyllastyttaa koko touhu. Onneks kuitenkin me turistit ollaan oltu lahes kaikelta turvassa. Kovasti meita varoteltiin mellakoista ja ilta-aikaan ei juurikaan suositeltu liikkumaan ulkosalla. Valilla todellakin tuntu silta ettei oikeen mikaan toimi, kun kaupat oli kinni ja taksit ei kulkeneet ja tuntu, ettei mitaan oikeen voinu teha, tai jos jotain ois voinu teha, ni ongelmaksi tuli kyydin jarkkaaminen. Aika me saatiin kuitenkin mainiosti kulumaan ja valilla olikin kivaa ottaa ihan rennosti luostarilla.

Paastiin illalliselle Kumarin kotiin syomaan ehtaa nepalilaista ruokaa. Se on ihanaa paasta paikallisen kotiin kylailemaan. Paikalla oli tietenkin koko Kumarin perhe, serkku ja yksi ystava. Kumarin perhe viihdytti meita soittamalla kitaraa ja laulamalla. Ruoka oli hyvaa ja koko perhe oli ihanan ystavallista vakea.

Seuraavana paivana paatettiin lahtee lakkoa pakoon ja vuokrattiin polkupyorat ja lahettiin parin paivan pyoraretkelle. Thamelilta lahettiin kartan kanssa suuntaamaan eteenpain. Mita viela, maoistit oli heti aamusta liikenteessa ja kahteen kertaan piti suuntaa vaihtaa kun vastassa oli maoistit punaisine lippuineen jonkin sortin mielenosoitukset menneillaan. Kolmannella kerralla mentiin uhkarohkeesti lapi punalippujoukkion, ohi mellakkapoliisiriviston. Kovin tuimasti meita katselivat, mutta lapi paastiin. :)

No, vuoristossa ei lakkoilu juurikaan enaa nakyny, paitsi etta Chivapurin luonnopuistoon mentaessa ei paasylippuluukulla ollut rahastajaa. Joka ei sinansa meita haitannut. Jotain hyotya siis lakkoilustakin. :)
Eipa oltas uskottu kuin rankkaa voi olla pyoraily vuoristoilmassa. Meijan reitille viela sattu patka patikkareittia ja meilla se menikin pyoraa taluttaessa. Olihan siina viela vahan reitinkin kanssa epaselvyytta. Siina se matkalla muuttu viela reittisuunnitelmakin.
Eka yopaikaksi saatiin kylla halpa yopaikka, mutta lahinna se muistutti autotallia johon oli lykatty sisaan viis sankya. No mutta mitapa sita liikoja vaatimaan. Hyvin kelpas, ku vasytti. (Edellisyo tais jaaha vahan lyhyeksi ja kukon laulun aikaan piti lahta hotellilta kavelemaan Thamelille). Kyseltiin siina viela pyorille turvallista yosijaa, ku ei minkaan sortin lukkoja saatu pyoriin. No sinnehhan ne piti lykata meijan huoneeseen viela viis polkupyoraakin. :)
Marikalla puhkes siella vuoristossa viela pyorasta kumi. Olihan meilla mukana toki varakumi ja valineet, mutta ei niinkaan taitoa vaihtaa sita. Meijan onneksi paikalle osui joukko nuoria poikia, jotka sen ystavallisesti vaihto muutamassa minuutissa. Taas kerran ei voinut kun ihastella nepalilaisten avuliaisuutta.

Viime viikolla me saatiin tanne Suomesta vieraaksi Paivi, Anni ja Annukka. Meilla oli suurinpana huolena, etta miten me saahan neidit kentalta hotellille, kun lakko senku jatkui. Taxit eika bussit kulkeneet lukuunottamatta turistibussia kentalta Thamelille, mutta Thamelilta meijan hotellille oli matkaa viela 45min kavellen. Aika ilkeelta tuntuis laittaa lomalaiset rinkat selassa heti patikoimaan. Kovasti me kyytia sumplittiin ja niinpa paikalliset kaverit lupas, etta kun ilta hamartyy, ni he voi moottoripyoralla viia heti pimeen tullen, ku sillon on myos paikallisen turvallisempaa ajella. Lakon takia se ei paivan valossa ois ollut turvallista. No, tama siis ois ollut ainakin viimenen vaihtoehto.
Niin, me lahettiin taman paikallisen kaverin kanssa bussilla hakemaan tyttoja kentalta. Ensin odoteltiin bussia ainaki 1,5h ja kukaan ei tuntunu tietavan millon bussi tulee ja turisteja oli oottelemassa paasya kentalle. Lopulta niita busseja vihdoin tuli oikein kaksin kappalein. Paikallinen kaveri hommas meille paikan ohjaamosta, mihin paastiin kuskin ja kahen poliisin kanssa. Ite tama kaveri ahtautu taakse muiden matkustajien kanssa. Vahanhan se tuntuu, etta on jotenki etuoikeutettu ja kun ei ollut edes ite lahossa lennolle. :)
No, niin me saatiin tytot turistibussilla ainaki Thamelille asti. Aikamme istuttiin Avesin toimistossa (firma, joka jarkkaa erilaisia retkia ja naiden kautta kaytiin mm. kalliokiipeilee ym.)ja paatetiin etteihan me iltaa asti jakseta oottaa ja otettiin jalat alle ja lahettiin kavelee. Hoksattiinhan me, etta osan matkasta vois taittaa riksalla (siis pyoralla, johon mahtuu kaksi kyytilaista ja kuski), mutta niin hulvattomia hintoja pyytelivat, etta me paatettiin urheasti kavella. Jonkin matkaa kaveltiin vaan saihan se yks riksakuski lopulta meijat taipumaan ja paatettiin kokeilla tata matkustus keinoa. Niin me hypattiin kolmeen riksaan ja lahettiin kohti luostarin rauhaa. :) Aika suolaseen hintaan vielakin, mutta kova tyo kuskilla edessa. Kylla vaan siella kyydissa tuntu, etta kuinka ma voin taalla vaan istua kaikkine kamoineen ja yks hintela mies polkee hiki hatussa ja se todellakin oli kuskille KOVAA tyota. Piti se valilla hypata kyydista pois, ku meinas kuskilla kunto loppua. Se me paatettiin, ettei me enaa koskaan laiteta riksakuskeja raatamaan, ku olihan se sen verran noyryttavaa istua toisen puhkuessa hiki paassa. Hyvan hinnan pojat kylla saivat ja levean hymyn kanssa ottivat rahat vastaa. Tietty heille rahakas paiva, kun taxit ei kule ollenkaan.
Nahtiinpa me meijan riksakuskia viela myohemminki ja kovasti se levean hymyn kanssa tervehti. Viela kyytia tarjoili, etta tais olla palkka sen verran kova lohtu, etta viel ois saman urakan tehnyt uudestaan. :D

Alunperin oli tarkotus lahta raftingreissulle heti seuraavana paivana tyttojen tulon jalkeen, mutta lakon takia reissua jouduttiin siirtamaan. Joka paiva toivottiin, etta josko se lakko huomenna loppuis ja ootettiin reissuun lahtoa. Kaytiinki sitten tutustumassa siina luostarin lahella olevaan apinatemppeliin ja yhteen luostariin.
Apinatempelissa valtyttiin taas paasymaksulta. Voinee taas sanoa, etta paikallisista tutuista on hyotya. Noustiin siis eri kautta temppelin maella, missa lippuluukku ja juuri vahan ennen lahtoa vartija tuli kyselemaan lippuja. Siina me sitten tuumailemaan ettei meilla sellaisia oo. Niinhan se ohjas meijat lippuluukulle, etta nyt sitten liput ostamaan. Sieltahan se paikallinen tuttu sitten pinkas kovaa kyytia sanomaan, etta naa ei maksa mitaan, ku naa on hanella taalla vieraana ja hanen kavereita. Siina kaytiin sitten kiivas sananvaihto taman vartijan kanssa ja viela lipunmyyjankin kanssa piti asiasta jutella. Ja niin me valtyttiin 200 rupian paasymaksulta. Ei voi kuin ihailla naiden paikallisten ystavallisyytta ja huolehtivaisuutta. Pieni raha meille, mutta saastoahan se sekin on.:)
Tama oli siis toinen kerta samaisella temppelilla ja kummallakaan kerralla ei tarvinnut paasymaksua maksaa. :)

Heti kun lakko loppui paastiin lahtemaan vihdoin pitkaan odotetutelle rartingreissulle. Aamulla heratys ennen neljaa, ja taxilla (jotka vihdoin taas kulki) kohti lahtopaikkaa. Aamulla parin tunnin ajomatka joelle mista lahettiin laskettelemaan alas. Meilla oli siis yhdessa veneessa aina 6-7 ihmista oppaan lisaksi ja veneita oli kaks. Meijan veneeseen oppaaksi saatiin aivan mainio tyyppi, nimeltaan Herra Hullu (oikeesti Dil). Herralta ei kylla ideat loppuneet. Aina kun vaan oli patkaa, ettei ollu juuri koskia, ni millon joku meista lensi laiden yli veteen tai millon silla oli kaiken maailman leikkeja/peleja, mita pelaattiin veneessa ja lahes aina lopputuloksena oli se, etta joku oli joessa.
Yks oli sellanen, etta kaikki muut veneessa menee istumaan veneen lattialle ja yks kerrallaan juostaan veneen laitoja pitkin yks kierros ja kuka on nopein, niin on "voittaja".
Tai se, etta kaikki menee veneen toiseen paahaan ja narulla kallistetaan venetta ja kun opas sanoo, etta hep, niin kaks lahtee juoksemaan kallistuvaa venetta ylos pain. :) Valilla polskuteltiin pitkiakin matkoja vaan joessa virran vietavana. Meilla oli kuitenki kolme (yhtena paivana nelja) turvakajakkia, jotka piti huolen, etta meilla ei oo hataa.
Valilla pysahdyttiin hyppaamaan kalliolta veteen. Joka oli aika hurjaa ja meinattiinkin janistaa. Mutta olihan se nattia, kun sen rohkeni tekemaan.
Kuvat vermaan kertoo tasta reissusta sitten enempi. Saatiin reissun paatteeksi muistoksi tan firman t-paidat jokaisen nimella varustettuna, kuvat ja videot (jotka ne kuvas talla reissulla) ja tama video nyt pyoriikin siella Kathmandun kaduilla mainostamassa heidan firmaansa ja heidan reissujaan. :)

Kathmanduun palatessa paastiin kokeilemaan, etta millasta on matkustaa pakettiauton katolla, mika on Nepalissa hyvin tavallista. Olihan se hurjaa, varsinki niilla vuoristoteilla. Ja yllattavan epamukavaa. Eihan siella ihan niin kuuma ollu. Ja olihan se siltiki aika hauskaa.

Vaan kylla se rafting-reissu kruunasi koko Nepalissa oloajan!

Nepalista suuntasimme siis porukalla kohti Intiaa. Ja voi, olihan se haikeata. Kauan me oltiin odotettu etta koska paastaan takasin Intiaan, mutta kun se lopulta koitti, niin olikin aika ristiriitainen olo. Moni sanoo etta Intia ei ole enaa mitaan Nepalin jalkeen. Taytyy sanoa, etta ei ole edes kovin kaukana moinen ajatus. Kylla se on maa, joka heratti paljon tunteita. Seka positiivisia etta negatiivisia, mutta enemman kuitenkin niita positiivisia.
Ja taas on sydan yhta palaa pienempi. Ja jos on joku asia mita reissussa oppii inhoamaan, niin kylla se on jaahyvaiset. Vaan niin ne koittivat meillekin ja lahdettava oli. Laulut ja leikit oli leikitty.

Matka Intiaan sujui melko leppoisasti. Lennot oli lyhyita, Delhissa vaihtoaikaa viitisen tuntia. Intiaan kun paasimme, oli siella vastassa muutama paikallinen kaveri taksien, ja ruusujen!, kera. Kyllahan se Nepalin kaihossa lammitti. :)

Entiseen tuttuun yopaikkaan paasimme koko porukka majoittumaan. Vaan kylla taalla on niin erilaista kuin viimeksi. Turistikausi on ohi, ja sadekausi tuloillaan. Turisteja ei siis ole paljon, tosin emme sentas ainoitakaan ole. Moni paikka on sulkenut ovensa, biitsiravintoloitakin on jaljella vain jokunen hassu. Toki riittaahan ne meille. :)
Taalla ollaan lahinna nautittu auringosta ja meresta, mika ei Nepalissa ollut mahdollista. Mutta kuuma taalla on! Niin kuuma etta hiki virtaa vaikka mitaan ei teekkaan. Oikeestaan ei houkuta mitaan tehdakaan, muuta kuin olla rannalla ja veden lahettyvilla. Vaikka tosin merivesikin on niin lamminta etta ei edes voi kovin virkistavaksi kutsua, mutta vetta kuitenkin. :)

Arkipaivan dramatiikkaa

Reissu on muuten sujunut hyvin, mutta. Pienia vastoinkaymisiakin on ollut matkan varrella. Lahes kaikki meista kahdeksasta on ollut enemman tai vahemman vatsavaivojen kourissa. Kuka oksentaa, kuka ripuloi, kuka molempia. Osa kuumeessa ja niin edelleen. Oikeastaan pahin alkoi rafting-reissun jalkeen. Meidan diagnoosin mukaan aiheuttaja oli ei niin puhdas-jokivesi. Sita pakostakin tuli "juotua" jonkinverran, ja arvaahan sen etta ei se kovin puhdasta ole. Monessa kohtaa jokea oli kaytetty ihan suoraan kaatopaikkana. Ja nakyipa siella jopa kuolleen lehman ruho kellumassa. Joten ei kummakaan etta ei vatsanahka tykannyt. Vaikka kuinka paikalliset oli sita mielta etta virtaava vesi ei koskaan ole likaista. Voisinpa vaittaa jotain muuta.
Taalla siis tosiaan on ollut pystyssa melkoinen sairastupa. Yks sun toinen voihkii vatsanvaanteiden kourissa ja ravaa vessassa. Tanaan sitten paadyttiin siihen etta nyt on jo tohtorin paikka kun ripuli kestaa viidetta paivaa ja kuumekin nousee aina vaan uudelleen. Tohtori soitettiin paikalle, ja oli muuten sama joka kavi kaksi kuukautta sitten Senjaa laakitsemassa. Hankin muisti etta oli samaa porukkaa jalleen. :) Siina sitten porukka kavi jonossa, mittailtiin verenpaineet ja tunnusteltiin vatsat ja annettiin pilleria ja pulveria kasakaupalla. Jospa tasta vahitellen saataisiin popot selatetttya.

Ja ei siina viela kaikki. Eilen olimme pelaamassa jalkapalloa biitsilla, ilman kenkia tietenkin, ja Marika on ilmeisesti liian prinsessa. Kovin oli pehmea iho jalkapohjissa, niin jo kohta huomasi etta molemmissa isovarpaissa kamala palkeenkieli! Iho oli auennut ja syvalle olikin. Pahan oli nakoiset, eika varmasti mukavan tuntuisetkaan. Siina sitten pohdimme etta mita tehdaan. Mukana ei tietysti ollut mitaan sidetarpeita. No, ei hataa, paikalliset pelikaverimme kutsuivat paikalle rantavahdin. Sielta tuli kohta lifeguard-kaarti paikalle. Suurella ensiapulaukulla varustettuna. Marika istui maassa ja pojat pesi ja putsasi ja sitoi. Ja tietysti me kaikki hoitoalan ihmiset silma kovana tarkkailimme tilannetta. :) Mutta hyvin se sujui, oli kumihanskat ja jodit ja kaikki. Nyt sitten Marika tallaa molemmat isovarpaat paketissa.
Tanaan oli sitten Annukan vuoro. Olimme ravintolassa syomassa ja Annukka lahti kaymaan vessassa, ja tuttuun tyyliinsa ilman kenkia. Takaisin tullessa onnistui vetamaan jalkapohjansa auki johonkin. Ja taas oli tarvetta ensiavulle. No, huuhdeltiin siina sitten ensin vedella ja avulias tarjoilija tuli kohta viskipullon kanssa paikalle. Ei muuta kun loraus vetta vakevampaa haavaan. Ja Annukka tykkas. No, kohta tuli samainen tarjoilija paikalle kahvipurkin kanssa ja laittoi haavaan kahvinpuruja. Kuulemma tyrehdyttaa verenvuodon. Toimihan se. Ja taas Annukka kiitteli kovasti.
Nyt taalla sitten kuljetaan kahden jalkavaivaisen ja muutaman mahavaivaisen kanssa.
Etta ei se tama reissuelamakaan aina niin auvoisaa ole. :)

Ja tosiaan, eilen illalla osa meista paasi, tai joutui, todistamaan ikavan tapauksen. Tavattiin taalla kaksi suomalaistyttoa joiden kanssa olimme illallisella. Osa porukasta lahti sitten jo edelta kohti majapaikkaa, myos nama kaksi suomalaistyttoa. Toinen heista sattui olemaan tien puolella, ja laukku samalla puolen. Moottoripyorat ja skootterit ajelivat siina edestakaisin, ja yks kaks, ennen kuin kukaan ehti huomatakaan, yksi skootteri ajoi lahelta toista suomalaistyttoa ja nappasi taman kasilaukun mukaansa. Siina meni kaikki. Passi, lompakko, kamera, puhelin, kaikki rahat (n.300e) jne. Seuraavat mopoilijat pysaytettiin ja apua pyydettiin, mutta arvaahan sen, ei moisista ryostajista nakynyt enaa jalkeakaan. Kaikki oli avuliaita jalleen kerran, siina soiteltiin sitten suurlahetystot lapi ja tyttojen piti lahtea viela poliisiasemalle tekemaan rikosilmoitusta.
Taytyy sanoa, etta onnellinen on siita etta se ei sattunut kenellekaan meista, vaikka ikava ja inhottava juttu olikin. Mutta hyva opetus, etta on syyta pitaa tavaroistaan huoli ja miettia mita kaikkea kantaa mukanaan. Vaikka ei olisi ikina uskonut etta taalla, meidan pienessa ja tutussa kylassa sattuisi moista. Vaan ei koskaan auta tuudittautua liialliseen turvallisuuden tunteeseen. Toivotaan ettei moista enaa saatu omalle, eika muidenkaan kohdalle.