Ruumista valmistellaan polttohautausta varten.
keskiviikko 21. huhtikuuta 2010
maanantai 19. huhtikuuta 2010
Nepal, Kathmandu
Nyt me ollaan selvitty tanne Nepaliin asti. Mutta miten me tanne selvittiinkaan? Mersingista lahettiin aamutuimaan bussilla kohti Kuala Lumpuria. Kuutisen tuntia taas bussissa istumista, mutta matka meni kuitenkin suht joutusasti pienia unosia otellen. Siina matkalla vaan alkoi Reetalla kamala palelu ja tunne etta kuumehan se nousee. Kuala Lumpurissa sateli vetta ja ois pitany lahta selvittamaan Nepaliin lentolippuja. Matkatoimistot oli juuri menossa kiinni ja viisainta olikin ottaa taksi lentokentalle ja selvitella lippuasiat siella. Siella pienten saatojen jalkeen saatiinkin ne liput, mutta yks ja puol yota viela piti oottaa Kuala Lumpurissa eli tarvittiin viela yopaikkaki. Vasymystaso alkoi olla siina vaiheessa jo sita luokkaa, etta alkoi olla melkeen ihan sama mita maksetaan, kuhan paastaan hotelliin huilaamaan. Tietty siina piti vahan kaya vaantoa hinnoista ja hotellin tasosta, mutta lopultahan sita paadyttiin aika tyyriiseen hotelliin, kaikilla mukavuuksilla.
No paatettiin kuitenki saastaa ees matkassa ja menna bussilla eika taksilla. Siita sitten ystavallisesti lahti lentokentalta kaksi miesta (joilta hommattiin liput ja hotelli) nayttamaan mista lahtee meijan bussi. Kentta oli kylla sen verran iso, etta ite ei oltas ihan niin sutjakasti selvitty bussille. No me luultiin, etta ne saattaa meijat vaan bussille, mutta nehan tuli mukaan bussiin. Bussimatkakin kesti kokonaiset 45min ja bussi oli taas niin taynna porukkaa, etta... Tosin siina paasi mukavasti nakemaan paikallisia ihmisia ja sattuhan siihen bussiin sitten joku paikallinen "kylahullukin", joka jutuillaan hauskuutti muita bussimatkustajia. :)
No nama lentokentalta lahteneet herrat saatto meijat ystavallisesti hotellin ovelle asti ja luultavasti ilman niita me ei oltas sinne kylla selvittykkaan. Tai ainakin aika monen mutkan kautta.
No hotelli oli mahtava kaikkine mukavuuksineen, tosin taas nukuttiin kahdella vuoteella poikittain. Reetan kuume oliki noussu 39'c ja lepo todellakin oli tarpeen. Siina vahan sitten jo janskatti, etta kai taa kuume sen verran laskee, etta selvian lennolle tai ettei ainakaan huonompaan suuntaan menna. No onneks Panadolilla ja levolla saatiin kuume laskettua, etta paastiin matkaan. Yolla sitten kolmen aikaan lahti lento kohti Bangladeshia, ja siella kymmenen tunnin odotusaika jatkolentoon.
No siina ne Bangladeshissa tuli heti ehottelee meille aamupalapaikkaa. Eihan meilla siina viela mitaan nalkaa, kun oltiin koneessa juuri syoty. Etittiin mukavat penkin patkat ja nukuttiin jokunen hetki. Kun herattin niin siina sama herra tuli taas tarjoamaan sita aamupalaa. Kolmannen kerran jalkeen tuli mieleen, etta voikohan se olla ilmanen meille, kun niin hanakasti sita meille tarjottiin. No niin me sitten mentiin aamupalalla ja olihan se ilmanen, mutta meilla ei ollu tasta ilmasesta aamiaisesta missaan puhuttu mitaan, ni oltiin vahan ihmeissaan. Lounaski viela kuulu ilmaistarjoiluihin. Kerrankin oli lentomatkustajia ajateltu. :)
Nepaliin selvittiin ja saatiin viisumit ja kaikki yllattavan vaivattomasti. Vastassa kentalla oli Marika, Suska ja Terhi ja valmiiksi varattu yopaikkakin. :) Kylla oli vaan kotosta tulla Nepaliin. Taa on jotenki niin samanlaista kun Intiassa, mutta kuitenkin erilaistakin. Lampotilakin oli oikein miellyttava sellasen hikoilun jalkeen. Paivisin ollut lamminta varmaan jotain 30'c, mutta iltasin laskee 22-25'c, mika on kylla ihanaa. Oisinkaan ei tarvi enaa hikoilla. :)
Nepalin katulapsiin ja kerjalaisiin ei varmaan totu koskaan. Aina jotenkin kirpasee, kun kattoo kuinka pienet ja viattomat lapset likaiseine vaatteineen on kippo kourassa tuolla kadulla tai ne raajarikot ja sokeat aikuiset koittaa kerata elantoaan. Ja sen nakoisina, etta elaimetkaan ei ole niin kurjassa kunnossa! Kaukana inhimillisesta elamasta. Ja kukaan ei tee mitaan! Kuinka sita itsekin kulkee ohi, pakko kovettaa sydan, vaikka ei sekaan kovin hyvin kylla onnistu...
Kuitenkaan ei tieda, etta mihin se raha loppujenlopukski menee jos niille killingin nakkaa. Se on kylla niin sydanta sarkevaa taalla. On meilla kotimaassa asiat kuitenkin niin hyvin!
Taalla me ollaan kayty tutustumassa paikalliseen hautajaisseremoniaan, mika oli kylla aika karua ja koskettavaa katseltavaa ja kuunneltavaa kaikkine rituaaleineen ja ruumiinpolttoineen. Ei viitsi tanne kovin tarkkaan kuvailla, jotta te pienimmat lukijat saastyisitte painajaisilta. :) Mutta todellakin erittain mieleen painuvaa.
Eilen oltiin kalliokiipeilemassa. Meita oli 11 hengen porukka, 3 norjalaista ja loput suomalaisia. Se oli kylla jotain semmosta, mita on paastava kokeilemaan joskus uudestaan. Lihakset taristen killuttiin millon missakin kallion kolossa. Vaikka enemman ne lihakset taitaa tarista nain seuraavana paivana. Se on alettava meillakin harjottamaan lihaskuntoa ja lahdettava uudelleen! :) (Tosin se olisi kiva testata ilman kallionkoloissa piileskelevia hamahakkeja! Ne saattoi valilla hieman hairita keskittymista..ainakin Maaritilla! Ja taisi Marikaltakin paasta melko meheva raakaisy eraan karvajalan kohdalla! :D)
Nyt lahdetaan tarkastamaan uusi majapaikka, jonka olemme varanneet edes nakematta sita. Suosittelijana on toiminut ystavamme Kumar, johon tutustuimme kaksi vuotta sitten Intiassa..ehka luotamme siihen. Taalla on muuten suureksi avuksi jos on paikallisia tuttavia ja yhteyksia. Kuinka monet majapaikat ja taksimatkat onkaan jarjestynyt heidan avulla. :)
Eika se majapaikka ainakaan paljoa huonompi voi olla kuin edellinen, jossa meilla ei ollut huoneessa omaa vessaa, ja jonka yhteisvessa haisi kuolleille rotille! (Oli se muuten oikeesti hyva, mita nyt vessa oli mita oli, ja pari torakkaa sangyssa. :))
.
.
No paatettiin kuitenki saastaa ees matkassa ja menna bussilla eika taksilla. Siita sitten ystavallisesti lahti lentokentalta kaksi miesta (joilta hommattiin liput ja hotelli) nayttamaan mista lahtee meijan bussi. Kentta oli kylla sen verran iso, etta ite ei oltas ihan niin sutjakasti selvitty bussille. No me luultiin, etta ne saattaa meijat vaan bussille, mutta nehan tuli mukaan bussiin. Bussimatkakin kesti kokonaiset 45min ja bussi oli taas niin taynna porukkaa, etta... Tosin siina paasi mukavasti nakemaan paikallisia ihmisia ja sattuhan siihen bussiin sitten joku paikallinen "kylahullukin", joka jutuillaan hauskuutti muita bussimatkustajia. :)
No nama lentokentalta lahteneet herrat saatto meijat ystavallisesti hotellin ovelle asti ja luultavasti ilman niita me ei oltas sinne kylla selvittykkaan. Tai ainakin aika monen mutkan kautta.
No hotelli oli mahtava kaikkine mukavuuksineen, tosin taas nukuttiin kahdella vuoteella poikittain. Reetan kuume oliki noussu 39'c ja lepo todellakin oli tarpeen. Siina vahan sitten jo janskatti, etta kai taa kuume sen verran laskee, etta selvian lennolle tai ettei ainakaan huonompaan suuntaan menna. No onneks Panadolilla ja levolla saatiin kuume laskettua, etta paastiin matkaan. Yolla sitten kolmen aikaan lahti lento kohti Bangladeshia, ja siella kymmenen tunnin odotusaika jatkolentoon.
No siina ne Bangladeshissa tuli heti ehottelee meille aamupalapaikkaa. Eihan meilla siina viela mitaan nalkaa, kun oltiin koneessa juuri syoty. Etittiin mukavat penkin patkat ja nukuttiin jokunen hetki. Kun herattin niin siina sama herra tuli taas tarjoamaan sita aamupalaa. Kolmannen kerran jalkeen tuli mieleen, etta voikohan se olla ilmanen meille, kun niin hanakasti sita meille tarjottiin. No niin me sitten mentiin aamupalalla ja olihan se ilmanen, mutta meilla ei ollu tasta ilmasesta aamiaisesta missaan puhuttu mitaan, ni oltiin vahan ihmeissaan. Lounaski viela kuulu ilmaistarjoiluihin. Kerrankin oli lentomatkustajia ajateltu. :)
Nepaliin selvittiin ja saatiin viisumit ja kaikki yllattavan vaivattomasti. Vastassa kentalla oli Marika, Suska ja Terhi ja valmiiksi varattu yopaikkakin. :) Kylla oli vaan kotosta tulla Nepaliin. Taa on jotenki niin samanlaista kun Intiassa, mutta kuitenkin erilaistakin. Lampotilakin oli oikein miellyttava sellasen hikoilun jalkeen. Paivisin ollut lamminta varmaan jotain 30'c, mutta iltasin laskee 22-25'c, mika on kylla ihanaa. Oisinkaan ei tarvi enaa hikoilla. :)
Nepalin katulapsiin ja kerjalaisiin ei varmaan totu koskaan. Aina jotenkin kirpasee, kun kattoo kuinka pienet ja viattomat lapset likaiseine vaatteineen on kippo kourassa tuolla kadulla tai ne raajarikot ja sokeat aikuiset koittaa kerata elantoaan. Ja sen nakoisina, etta elaimetkaan ei ole niin kurjassa kunnossa! Kaukana inhimillisesta elamasta. Ja kukaan ei tee mitaan! Kuinka sita itsekin kulkee ohi, pakko kovettaa sydan, vaikka ei sekaan kovin hyvin kylla onnistu...
Kuitenkaan ei tieda, etta mihin se raha loppujenlopukski menee jos niille killingin nakkaa. Se on kylla niin sydanta sarkevaa taalla. On meilla kotimaassa asiat kuitenkin niin hyvin!
Taalla me ollaan kayty tutustumassa paikalliseen hautajaisseremoniaan, mika oli kylla aika karua ja koskettavaa katseltavaa ja kuunneltavaa kaikkine rituaaleineen ja ruumiinpolttoineen. Ei viitsi tanne kovin tarkkaan kuvailla, jotta te pienimmat lukijat saastyisitte painajaisilta. :) Mutta todellakin erittain mieleen painuvaa.
Eilen oltiin kalliokiipeilemassa. Meita oli 11 hengen porukka, 3 norjalaista ja loput suomalaisia. Se oli kylla jotain semmosta, mita on paastava kokeilemaan joskus uudestaan. Lihakset taristen killuttiin millon missakin kallion kolossa. Vaikka enemman ne lihakset taitaa tarista nain seuraavana paivana. Se on alettava meillakin harjottamaan lihaskuntoa ja lahdettava uudelleen! :) (Tosin se olisi kiva testata ilman kallionkoloissa piileskelevia hamahakkeja! Ne saattoi valilla hieman hairita keskittymista..ainakin Maaritilla! Ja taisi Marikaltakin paasta melko meheva raakaisy eraan karvajalan kohdalla! :D)
Nyt lahdetaan tarkastamaan uusi majapaikka, jonka olemme varanneet edes nakematta sita. Suosittelijana on toiminut ystavamme Kumar, johon tutustuimme kaksi vuotta sitten Intiassa..ehka luotamme siihen. Taalla on muuten suureksi avuksi jos on paikallisia tuttavia ja yhteyksia. Kuinka monet majapaikat ja taksimatkat onkaan jarjestynyt heidan avulla. :)
Eika se majapaikka ainakaan paljoa huonompi voi olla kuin edellinen, jossa meilla ei ollut huoneessa omaa vessaa, ja jonka yhteisvessa haisi kuolleille rotille! (Oli se muuten oikeesti hyva, mita nyt vessa oli mita oli, ja pari torakkaa sangyssa. :))
.
.
maanantai 12. huhtikuuta 2010
Tioman takana, Nepali edessa
Tioman-saarella kului aikaa neljan paivan verran. Saari itsessaan oli ihan miellyttava paikka, meidan ranta oli melko idyllinen, paikoitellen tuntui jopa kuin olisi Ahvenanmaalle kayskennellyt. Samantyylisia rakennuksia ja maisemaakin jossainmaarin. :)
Tosin semmosia liskoja siella kylla livisteli, mita ei ihan hevin Ahvenanmaalle voisi kuvitella. Kovasti sisiliskon nakoisia, mutta SUURIA. Ja kovin lahietaisyydelle niita ei tahtonut. Vaikka eipa ne taida kovin vaarallisia olla, mutta johonkin se elainrakkauskin loppuu.. :D
Meilla tosin meinasi aika kayda pitkaksi..meidan rantakaistele tuli kaveltya aika monta kertaa paasta paahan. Virikkeita ei ollut ihan hirveasti..tosin snorklausretkille olisi paassyt, mutta jotenkin ei sitten jaksanut niistakaan innostua. Paivat kului lahinna rannalle maatessa ja miettiessa etta miten saisi ajan kulumaan. Ehka asiaan vaikutti sekin, etta oltiin juuri jatetty Indonesia ja tutut ihmiset siella taakse, ja toisaalta taas edessa Nepali ja tutut ihmiset siella. Tietaa etta tama noin viikko Malesiassa on vain "pakollinen" valivaihe, niin ei hirveasti ole puhtia ja virtaa suunnitella mitaan erikoisempaa.
Yhtena paivana kaveltiin viereiselle, hieman isommalle biitsille, ja siella oli elamaa jo ihan eri tavalla. Lentokenttakin loytyi. Tosin kentta oli semmoinen, etta ei ihan ensimmaisena houkuttaisi olle koneen kyydissa joka sinne laskeutuu. Kiitorata (tasan yksi kpl) oli osapuilleen 500m pitka, ja paattyi vuorenseinamaan. Siina saa lentaja olla tarkkana ettei lopu asfaltti kesken! :) Ja sinne todella tulee ihan reittilentoja paivittain. Oli se hurjan nakoista.
Yritettiinpa muuten toisenkin puolen biitsille lahtea tutustumisretkelle. Tiedettiin etta jonkunmoista viidakkopolkua on luvassa, mutta koska toisellekin puolelle se oli niin helppokulkuista ja pikku patka, niin eikohan me siitakin selvittaisi. Taytyy sanoa, etta kovin hyvin ei varustauduttu kylla matkaan..
Saavuttiin sitten viidakon reunalle mista aukeni poluntapainen kohti viidakon syovereita. Urheina lahdettiin etenemaan. Polku oli kapea ja kivikkoinen, ja viidakkokasvit raaviskeli saaria (paljaita!) ja Maaritin mielesta ne oli taynna hamahakkeja ja muita ottiaisia. Valilla oli sen verran jyrkempia kohtia etta avuksi oli viritelty koysia mita pitkin sitten hinauduttiin eteen-, tai oikeastaan ylospain. :) Me siina sitten tuumaamaan etta kylla nyt on tytot lahteneet liian hepposissa kamppeissa moiselle retkelle. Varvassandaalit ei ole ihan paras kenkavaihtoehto viidakkoon. :) Luovutettiin ja palattiin noyrana takaisin. Vakaa aikomus oli lahtea uudelle yritykselle, pitkin housuin ja lenkkarein varustettuna. Vaan kuulimme sitten naapurin pojilta (suomalaisilta), jotka olivat samaa reittia lahteneet, kuinka siella metriset liskot kulki jaloissa, eika se kuulemma ollut lainkaan niin helppo ja nopea reissu kuin olisi pitanyt. Siina parin nielaisun jalkeen yksissa tuumin paatimme, etta juuri Nyt meista ei ole moisen reissun tekijoiksi. Vahintaakin olisi pitanyt olla muutama liskonkarkottaja mukana. :D
Toinen asia mista ei niin valitetty (etenkaan Maarit), oli muiden turistien paljous! Ja, kaikella isanmaanrakkaudella, siella oli myos suomalaisia aivan liikaa. Enemman kuin missaan muualla tahan mennessa. Etenkin saaren kokoon nahden. Jotenkin sita kaipaa semmosta paikkaa missa on paikallisia ja nakee paikallista elamaa, kuin etta joka mutkassa tulee vastaan svenssonia tai aussia tai finskia. :)
Vaan nyt on Tioman taakse jaanytta elamaa, ja olemme taas Mersingissa. Kaupungissa josta lahti lautta tuonne saarelle.
Taalla vietamme ensi yon ja huomena on edessa 5h bussimatka takaisin Kuala Lumpuriin. KL:ssa tarkoitus kiireen vilkkaa loytaa matkatoimisto josta toivottavasti saisimme vihdoinkin ostettua lentoliput Nepaliin. Torstaina olisi toive paasta, katsotaan kuinka kay. Kovasti jo polttelisi, lippujen saamisen epavarmuus rasittaa, mutta eikohan sekin selvia.
Toivoaksemme Nepalista palaamme kanaville seuraavan kerran!
.
Tosin semmosia liskoja siella kylla livisteli, mita ei ihan hevin Ahvenanmaalle voisi kuvitella. Kovasti sisiliskon nakoisia, mutta SUURIA. Ja kovin lahietaisyydelle niita ei tahtonut. Vaikka eipa ne taida kovin vaarallisia olla, mutta johonkin se elainrakkauskin loppuu.. :D
Meilla tosin meinasi aika kayda pitkaksi..meidan rantakaistele tuli kaveltya aika monta kertaa paasta paahan. Virikkeita ei ollut ihan hirveasti..tosin snorklausretkille olisi paassyt, mutta jotenkin ei sitten jaksanut niistakaan innostua. Paivat kului lahinna rannalle maatessa ja miettiessa etta miten saisi ajan kulumaan. Ehka asiaan vaikutti sekin, etta oltiin juuri jatetty Indonesia ja tutut ihmiset siella taakse, ja toisaalta taas edessa Nepali ja tutut ihmiset siella. Tietaa etta tama noin viikko Malesiassa on vain "pakollinen" valivaihe, niin ei hirveasti ole puhtia ja virtaa suunnitella mitaan erikoisempaa.
Yhtena paivana kaveltiin viereiselle, hieman isommalle biitsille, ja siella oli elamaa jo ihan eri tavalla. Lentokenttakin loytyi. Tosin kentta oli semmoinen, etta ei ihan ensimmaisena houkuttaisi olle koneen kyydissa joka sinne laskeutuu. Kiitorata (tasan yksi kpl) oli osapuilleen 500m pitka, ja paattyi vuorenseinamaan. Siina saa lentaja olla tarkkana ettei lopu asfaltti kesken! :) Ja sinne todella tulee ihan reittilentoja paivittain. Oli se hurjan nakoista.
Yritettiinpa muuten toisenkin puolen biitsille lahtea tutustumisretkelle. Tiedettiin etta jonkunmoista viidakkopolkua on luvassa, mutta koska toisellekin puolelle se oli niin helppokulkuista ja pikku patka, niin eikohan me siitakin selvittaisi. Taytyy sanoa, etta kovin hyvin ei varustauduttu kylla matkaan..
Saavuttiin sitten viidakon reunalle mista aukeni poluntapainen kohti viidakon syovereita. Urheina lahdettiin etenemaan. Polku oli kapea ja kivikkoinen, ja viidakkokasvit raaviskeli saaria (paljaita!) ja Maaritin mielesta ne oli taynna hamahakkeja ja muita ottiaisia. Valilla oli sen verran jyrkempia kohtia etta avuksi oli viritelty koysia mita pitkin sitten hinauduttiin eteen-, tai oikeastaan ylospain. :) Me siina sitten tuumaamaan etta kylla nyt on tytot lahteneet liian hepposissa kamppeissa moiselle retkelle. Varvassandaalit ei ole ihan paras kenkavaihtoehto viidakkoon. :) Luovutettiin ja palattiin noyrana takaisin. Vakaa aikomus oli lahtea uudelle yritykselle, pitkin housuin ja lenkkarein varustettuna. Vaan kuulimme sitten naapurin pojilta (suomalaisilta), jotka olivat samaa reittia lahteneet, kuinka siella metriset liskot kulki jaloissa, eika se kuulemma ollut lainkaan niin helppo ja nopea reissu kuin olisi pitanyt. Siina parin nielaisun jalkeen yksissa tuumin paatimme, etta juuri Nyt meista ei ole moisen reissun tekijoiksi. Vahintaakin olisi pitanyt olla muutama liskonkarkottaja mukana. :D
Toinen asia mista ei niin valitetty (etenkaan Maarit), oli muiden turistien paljous! Ja, kaikella isanmaanrakkaudella, siella oli myos suomalaisia aivan liikaa. Enemman kuin missaan muualla tahan mennessa. Etenkin saaren kokoon nahden. Jotenkin sita kaipaa semmosta paikkaa missa on paikallisia ja nakee paikallista elamaa, kuin etta joka mutkassa tulee vastaan svenssonia tai aussia tai finskia. :)
Vaan nyt on Tioman taakse jaanytta elamaa, ja olemme taas Mersingissa. Kaupungissa josta lahti lautta tuonne saarelle.
Taalla vietamme ensi yon ja huomena on edessa 5h bussimatka takaisin Kuala Lumpuriin. KL:ssa tarkoitus kiireen vilkkaa loytaa matkatoimisto josta toivottavasti saisimme vihdoinkin ostettua lentoliput Nepaliin. Torstaina olisi toive paasta, katsotaan kuinka kay. Kovasti jo polttelisi, lippujen saamisen epavarmuus rasittaa, mutta eikohan sekin selvia.
Toivoaksemme Nepalista palaamme kanaville seuraavan kerran!
.
lauantai 10. huhtikuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)